Rapujuhlat suomalaiseen tapaan
Kokoonnumme perinteisesti kaveriporukalla Lintuvaaraan ystäviemme kauniiseen puutaloon rapujuhlien merkeissä. Tänä kesänä olimme jo ehtineet yksiin rapujuhliin mutta koska silloin söimme rapuja Louisianan tyyliin, oli nyt mukavaa viettää perinteiset, suomalaiset rapujuhlat.
Sää helli meitä ja istuimme ensin ulkona ystäviemme kauniissa puutarhassa alkudrinkkejä siemaillen.
Alma-koirakin osallistui juhlintaan.
Hienosta ilmasta huolimatta, ruokailimme onneksi sisällä. Puoli yhdeksän aikaan illalla alkoi jo olla viileää.
Kattaus oli hyvin perinteinen. Espanjalaisia rapuja oli runsaasti ja niissä oli juuri sopiva suolaus, ei liikaa, ei liian vähän. Lisukkeena oli paahtoleipää ja tillivoita, jota kekseliäs emäntä oli valmistanut. Muuta ei ollut ja muuta ei tarvita. Yksinketaisuus on täydellistä! Itse sain "kunnian" olla paahtimenvartijana, homma, jota kaikki karttavat aktiivisesti. Nyt kuitenkin löysin itseni istumassa siinä kulmassa pöytää, jonne paahdin asennettiin. Ei se homma oikeasti ole kovin rasittavaa. On vain muodotunut tavaksi karttaa paahdinta. Kun kaikki leivät paahtaa heti alkuun ahkerasti, on työ jo tehty ja voi keskittyä rapujen nakertamiseen. Ja kyllä sitä paahtaria kuluikin. Piti vielä paahtaa vähän uuttakin satsia, kun ensimmäisen paahtokierroksen leivät hupenivat parempiin suihin. Itse en kyllä koskaan malta rakentaa ravunlihasta voileipiä. Syön yhden leivän - nyt voideltuna herkullisella rapuvoilla - ja se on sitten siinä. Lopun ajasta keskityn vain rapujen syömiseen ja niiden ihanaan makuun.
Söin 12 rapua, kuten lautasestani näkee (taisin itse asiassa syödä vielä yhden kuvan ottamisen jälkeen...). Minulle on pienenä opetettu asettamaan ravun panssarit näin nätisti lautaselle. Sitten voi lopuksi laskea, montako on syönyt (ja onko ollut nirso vai ahne). Tämä tapa herättää seurueessamme joka vuosi hilpeyttä. Yleensä ihmetellään, kuinka jaksan olla näin pedantti. Höh. Eihän tähän nyt paljoa vaadita. Kaikki muut ravunropippeet vain nakataan risteilijään ja panssarit säilytetään ja asetellaan rinkiin. Ei lainkaan vaikeaa, eikä yhtään vaivalloista tai erityisiä taitoja vaativaa. En vain ole millään saanut tartutettua tätä tapaa muihin!
Jälkiruokana oli kaksi herkullista piirakkaa - mustikka ja raparperi - vaniljakastikkeen kera. Liekö ollut snapsin vaikutusta jo, kun maitokannu ja vaniljakastikekannu meinasivat mennä sekaisin illan pimetessä. Ainakin poikien ravunylistyslaulu (vai mikä se nyt sitten olikaan) oli saanut vähän enemmänkin potkua Viru Valge- pullosta. Oli miten oli, sujui ilta hienosti ja ainakin rauhallisemmin, kuin vuosia sitten Kilossa. On myös perinne muistella yhtä erityistä rapujuhlaa, jolloin olimme saaneet haltuumme hyvin suuren pullon norjalaista Fjord- vodkaa. Illan lopullinen kulku (tanssia ja laulua sisältävä kulku) selvisi täysin vasta illan aikana otetuista valokuvista, joiden tapahtumat olivat päässeet täysin unohtumaan meiltä juhlijoilta. Siihen verrattuna olemme nyt arvokkaita ja rauallisia rapustelijoita. Samppa tosin ihmetteli tänään oikein tosissaan kahvi- ja mustikkatahraa paidassaan (tai no, tahra - koko paita on aivan uitettu kahvissa ja mustikassa)...
Ihanaa oli syödä myös perinteisiä suomalaisia rapuja. Meillä taitaa olla tiedossa vielä yhdet rapujuhlat tälle sesongille. Ihanaa! Voisin syödä rapuja ympäri vuoden. Itse asiassa tarjosinkin niitä alkupaloina viime jouluna, ja se toimi vallan mainiosti.
Hei,
VastaaPoistaTuo on kyllä oikea tapa asetella ravunpäät, niin minullekin opetettiin kotona! Ensinnäkin se on siistimpää kuin epämääräinen kasa ravunperkeitä lautasella, jos "roskakippo" ei kierrä joka sekunti. Toiseksi se on tapa kontrolloida, montako on syönyt. Kotimaiset ravut ovat yleensä niin kalliita (jos ei itse ravusta), että ainakin ennen oli ihan normaalia, että emäntä kertoi, montako rapua oli varattu per ruokailija. Ei sitten tarvitse arvuutella, onko jo ylittänyt kiintiönsä, jos laskee päät lautaselta. IP
Kiitos kannatauksesta! Pitää kertoa rapuporukoille :D.
VastaaPoista