Pinaatti-tuorejuustopiiras
Kun mietin illan menuta, pidin mielessä tietenkin ne tosiseikat, että yksi ruokailija on kasvissyöjä ja laktoosi-intoleraatikko. Hän on itse asiassa yksi niistä harvoista henkilöistä, joka on oikeasti käynyt lakstoosi-intoleranssitesteissä ja saanut positiivisen tuloksen. Usenmitenhan joku vain luulee, että hänellä on lakstoosi-intoleranssi, tekee siitä valtavan numeron ja syö hyvällä ruokahalulla laktoosia sisältäviä ruokia, jos ei asiaa tiedä ( jos esim. hänelle valehdellaan, että tuote on hylaa...). En mene ihan niin pitkälle kuin Nigella Lawson, joka sanoo ettei oikeastaan usko ruoka-allergioihin tai muuhun. Jo joku nyt rupeaa kouristelemaan syötyään vaikka maapähkinävoita, saatan olla taipuvainen uskomaan, että pähkinä ei hänelle sovi. Tämä laktoosihomma on kuitenkin mielestäni viety ihan liian pitkälle joskus. Toisaalta oli ihan oikeasti haastavaa rakentaa menuta laktoosittoman teeman ympärille. Laktoosittomia tuotteitahan on nykyään vaikka millä mitalla. En vaan ole niitä oikein aiemmin huomannut, koska en ole niitä kaivannut.
Päädyin kokeilemaan pimaatti-tuorejuustopiirasta, jonka reseptin löysin Ihana Italian keittiö- kirjasta (WSOY 1999). Alkuperäisessä reseptissä käytetään Ricotta- juutoa, ja se onkin varmaan aivan ihanaa. Itse käytin nyt soijapohjaista tuotetta, jota mainostettiin vaihtoehdoksi tuorejuustolle. Miksiköhän tällaista tuotetta edes kutsutaan! Levite? Ehkä. Kovasti se tuorejuustoa kuitenkin muistutti, niin ulkonäöltään kuin koostumukseltaan ja totta kai myös maultaan.
Ja heti kun julistan jotain asiaa, perun sitä vähän... Tämä piiras ei ollut ihan kokonaan laktoositon. Käytin siihen yhden kokonaisen palan Parmigiano Reggiano- juustoa, joka ei taatusti muuta olekaan, kuin laktoosia. Ja laitoin vielä varmuuden vuoksi kolminkertaisen määrän juustoa alkuperäiseen reseptiin verrattuna. S-marketissa oli kyllä soija "cheddaria", mutta en sitten loppupeleissä näköjään kokonaan halunnut tinkiä mausta. Ja sanoihan ystävättäreni kerran, että laktoosi-intoleranssi on helpottanut aika paljonkin iän myötä...
250g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
125g laktoositonta voita
1 munankeltuainen
2-3 rkl jäävettä
täyte:
4 vatkattua kananunaa
250g pinaatinlehtiä
400g Tofutti creamy smooth- soijavalmistetta, Herbs & Chives
raastettua muskottipähkinää
2,5 dl laktoositonta vispikermaa (Skånemeijerier)
120g raastettua Parmigiano Reggiano- juustoa, puolet täytteeseen ja puolet ripotettuna piiraan pinnalle
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
Siivilöi jauhot ja suola kulhoon ja nypi sekaan huoneenlämpöinen voi. Sekoita joukkoon keltuainen ja sen verran jäävettä, että muodostuu pehmeä taikina. Vaivaa hyvin kevyesti tasaiseksi. Pane taikinä vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin viilenemään. Kauli taikinasta ympyrä kahden leivinpaperin välissä, jolla vuoraat 25 cm kokoisen voidellun piirasvuoan.
Pistele taikinapohjaan reikiä haarukalla. Peitä pohjat ja reunat leivipaperista leikatulla ympyrällä ja täyty puoliväliin kuivatuilla herneillä. Esipaista pohjaa 15 min. 200-asteisessa uunissa. Poista herneet ja leivinpaperi ja paista pohjaa vielä 5 min.
Valmista täyte. Keitä pinaatti suolalla maustetussa vedessä pikaisesti pehmeeksi, n. 3 min. Valuta lävikössä ja purista ylimääräinen vesi pois painamalla lujasti lautasella. Silppua pinaatti. Laita kulhoon soija "tuorejuusto" ja sekoita siihen kananmunati, silputtu pinaatti, muskotti, suola ja pippuri. Kaada joukkoon kerma ja vatkaa seos tasaiseksi. Lusikoi täyte piiraspohjalle ja tasoita pinta. Ripottele päälle Parmigiano Reggiano- juustoraastetta ja paista 180-asteisessa uunissa 30 min., kunnes piiras on kohonnut, hyytynyt ja kullanruskea.
Kuivattuja herneitä ei huushollistamme löytynyt, joten käytin pohjan painona koristekiviä. Konsti toimi hyvin ja koko komeus oli oikeastaan aika kauniskin.
Soijavalmisteen kanssa ei tullut mitään sen ihmeempiä yllätyksiä. Koostumus on ehkä hieman kovempaa kuin tavallisen tuorejuuston, joten sekoitin soijavalmisteen kananmuniin sähkövatkaimella (kyllä, meillä on nyt sellainen, Samppa löysi kirpparilta hintaan 3€ - hieno lisä high tech keittiövarustukseemme). Piiras paistui kauniisti ja todellakin nousi loppuvaiheessa. Piiras suorastaan paisui kuin ilmapallo! Pinta kuitenkin laski hetken päästä. Pintaa en sen kummemmin koristellut. Tämä piiras oli enemmänkin rustiikkityylinen. Suuren juustomäärän ansiosta piiras oli jäähdyttyään aika tiivis, joten laitoin piiraan uuniin hetkeksi ennen tarjoilua, mikä tekikin koostumuksesta pehmeämmän. Pieni lämpö varmasti toi makuakin enemmän esille. Tarjoilin piiraan paloina. Suurin syy siihen oli se, että halusin ensin maistaa tekelettäni, ennen kun tarjoilin sitä muille. Tässä oli kuitenkin sen verran erikoiset ainekset, että halusin olla varma mausta. Mutta rauhoitun heti, kun maistoin ensimmäisen palan piirasta. Hyvää oli.
Ja sitten taas sananen keittokirjan kirjoittajalle. Tekisi mieli välillä kysyä, kuka näitä oikein laatii! Taannoisen katkarapujen savustusajan huima epätarkkuus Gloria ruoka ja viini- lehdessä herätti siihen, ettei ohjeisiin kannat uskoa sokeasti, jos ne vaikuttavat omasta mielestä oudoilta. Tässä piirasreseptissä oli kyllä sellainen erhe, että oksat pois. Alkuperäisen reseptin mukaan täytteeseen tulisi 7,5 dl kermaa!! Aikas paljon! Sanoohan järkikin, että neljä kananmunaa ei sellaista nestemäärää juuri hyydytä. Eikä täyte edes mahtuisi piirakkapohjaan, jos täytteen tekisi juuri ohjeen mukaan. 2,5 dl kermaa riitti, oli jopa hieman liikaakin. Tosin ostin kermaa tietenkin ohjeen mukaisesti, joten kaapissa on nyt vielä puoli litraa laktoositonta vispikermaa...
Päädyin kokeilemaan pimaatti-tuorejuustopiirasta, jonka reseptin löysin Ihana Italian keittiö- kirjasta (WSOY 1999). Alkuperäisessä reseptissä käytetään Ricotta- juutoa, ja se onkin varmaan aivan ihanaa. Itse käytin nyt soijapohjaista tuotetta, jota mainostettiin vaihtoehdoksi tuorejuustolle. Miksiköhän tällaista tuotetta edes kutsutaan! Levite? Ehkä. Kovasti se tuorejuustoa kuitenkin muistutti, niin ulkonäöltään kuin koostumukseltaan ja totta kai myös maultaan.
Ja heti kun julistan jotain asiaa, perun sitä vähän... Tämä piiras ei ollut ihan kokonaan laktoositon. Käytin siihen yhden kokonaisen palan Parmigiano Reggiano- juustoa, joka ei taatusti muuta olekaan, kuin laktoosia. Ja laitoin vielä varmuuden vuoksi kolminkertaisen määrän juustoa alkuperäiseen reseptiin verrattuna. S-marketissa oli kyllä soija "cheddaria", mutta en sitten loppupeleissä näköjään kokonaan halunnut tinkiä mausta. Ja sanoihan ystävättäreni kerran, että laktoosi-intoleranssi on helpottanut aika paljonkin iän myötä...
Tuorejuusto-pinaattipiiras
pohja:250g vehnäjauhoja
ripaus suolaa
125g laktoositonta voita
1 munankeltuainen
2-3 rkl jäävettä
täyte:
4 vatkattua kananunaa
250g pinaatinlehtiä
400g Tofutti creamy smooth- soijavalmistetta, Herbs & Chives
raastettua muskottipähkinää
2,5 dl laktoositonta vispikermaa (Skånemeijerier)
120g raastettua Parmigiano Reggiano- juustoa, puolet täytteeseen ja puolet ripotettuna piiraan pinnalle
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
Siivilöi jauhot ja suola kulhoon ja nypi sekaan huoneenlämpöinen voi. Sekoita joukkoon keltuainen ja sen verran jäävettä, että muodostuu pehmeä taikina. Vaivaa hyvin kevyesti tasaiseksi. Pane taikinä vähintään puoleksi tunniksi jääkaappiin viilenemään. Kauli taikinasta ympyrä kahden leivinpaperin välissä, jolla vuoraat 25 cm kokoisen voidellun piirasvuoan.
Pistele taikinapohjaan reikiä haarukalla. Peitä pohjat ja reunat leivipaperista leikatulla ympyrällä ja täyty puoliväliin kuivatuilla herneillä. Esipaista pohjaa 15 min. 200-asteisessa uunissa. Poista herneet ja leivinpaperi ja paista pohjaa vielä 5 min.
Valmista täyte. Keitä pinaatti suolalla maustetussa vedessä pikaisesti pehmeeksi, n. 3 min. Valuta lävikössä ja purista ylimääräinen vesi pois painamalla lujasti lautasella. Silppua pinaatti. Laita kulhoon soija "tuorejuusto" ja sekoita siihen kananmunati, silputtu pinaatti, muskotti, suola ja pippuri. Kaada joukkoon kerma ja vatkaa seos tasaiseksi. Lusikoi täyte piiraspohjalle ja tasoita pinta. Ripottele päälle Parmigiano Reggiano- juustoraastetta ja paista 180-asteisessa uunissa 30 min., kunnes piiras on kohonnut, hyytynyt ja kullanruskea.
Kuivattuja herneitä ei huushollistamme löytynyt, joten käytin pohjan painona koristekiviä. Konsti toimi hyvin ja koko komeus oli oikeastaan aika kauniskin.
Soijavalmisteen kanssa ei tullut mitään sen ihmeempiä yllätyksiä. Koostumus on ehkä hieman kovempaa kuin tavallisen tuorejuuston, joten sekoitin soijavalmisteen kananmuniin sähkövatkaimella (kyllä, meillä on nyt sellainen, Samppa löysi kirpparilta hintaan 3€ - hieno lisä high tech keittiövarustukseemme). Piiras paistui kauniisti ja todellakin nousi loppuvaiheessa. Piiras suorastaan paisui kuin ilmapallo! Pinta kuitenkin laski hetken päästä. Pintaa en sen kummemmin koristellut. Tämä piiras oli enemmänkin rustiikkityylinen. Suuren juustomäärän ansiosta piiras oli jäähdyttyään aika tiivis, joten laitoin piiraan uuniin hetkeksi ennen tarjoilua, mikä tekikin koostumuksesta pehmeämmän. Pieni lämpö varmasti toi makuakin enemmän esille. Tarjoilin piiraan paloina. Suurin syy siihen oli se, että halusin ensin maistaa tekelettäni, ennen kun tarjoilin sitä muille. Tässä oli kuitenkin sen verran erikoiset ainekset, että halusin olla varma mausta. Mutta rauhoitun heti, kun maistoin ensimmäisen palan piirasta. Hyvää oli.
Ja sitten taas sananen keittokirjan kirjoittajalle. Tekisi mieli välillä kysyä, kuka näitä oikein laatii! Taannoisen katkarapujen savustusajan huima epätarkkuus Gloria ruoka ja viini- lehdessä herätti siihen, ettei ohjeisiin kannat uskoa sokeasti, jos ne vaikuttavat omasta mielestä oudoilta. Tässä piirasreseptissä oli kyllä sellainen erhe, että oksat pois. Alkuperäisen reseptin mukaan täytteeseen tulisi 7,5 dl kermaa!! Aikas paljon! Sanoohan järkikin, että neljä kananmunaa ei sellaista nestemäärää juuri hyydytä. Eikä täyte edes mahtuisi piirakkapohjaan, jos täytteen tekisi juuri ohjeen mukaan. 2,5 dl kermaa riitti, oli jopa hieman liikaakin. Tosin ostin kermaa tietenkin ohjeen mukaisesti, joten kaapissa on nyt vielä puoli litraa laktoositonta vispikermaa...
Kommentit
Lähetä kommentti