Vorschmack

Vorschmackia lisukkeineen.

Toinen vapun perinneruoka on vorschmack. Tämän ruokalajin tekemiseen menee kyllä aikaa, mutta vaiva palkitaan upealla maulla. Voi olla, että naudanlihan ja anjoviksen liitto ei ole kaikkien mieleen. Omasta mielestäni se on mitä herkullisin, Sampan myös. Tätä on tarjottu kerran vieraalle, joka varmasti kirosi etukäteen sitä, että oli vastaanottanut kutsun vapun vorscmack brunsille. Hän nimittäin tunnusti jälkeenpäin, että aiempi kohtaaminen kyseisen ruokalajin kanssa ei ollut sujunut hyvin. Urheana hän kuitenkin maistoi tekemääni vorschmackia - ja söi sitten pari lautasellista loistavalla ruokahalulla! Joten joku taika tässä reseptissä piilee.

Tutkin hieman vorschmackin historiaa. Suomalaiset tietävät, että se oli Mannerheimin lempiruokaa. Sitä taas en ollut tiennyt, että tämä on alkujaan juutalainen ruokalaji, joka on lähtöisin Itä-Euroopasta. Tämä on mielestäni erittäin mielenkiintoinen tieto, joka tietenkin sitten herättää kiinnostuksen juutalaiseen keittiöön noin yleensäkin ja mahdollisesti juutalaisen keittokijan ostamiseen ja vaikka mitä muutakin ja, ja -  ehkä nyt taas vain voisin yrittää pysyä asiassa!

Muistiinpanojeni mukaan olen tehnyt vorschmackia ensimmäisen kerran vuonna 2005. Muistan vielä, että resepti on mukailtu Maija Silvennoisen reseptistä, jonka löysin jommasta kummasta iltapäivälehdestä aikoinaan. Oma versioni on seuraava:

1 kg naudan paistijauhelihaa
2 sipulia lohkottuna
12 valkosipulin kynttä viipaloituna
1 tölkki säilykeanjoviksia (n 65g)
1 dl ketsuppia
2 dl vettä
suolaa
valkopippuria

Paista jauheliha öljyssä. Lisää sipulilohkot ja valkosipuliviipaleet, anjovisfileet paloina ja ketsuppi. Mausta suolalla. Lisää vesi ja hauduta 30 min. Hienonna sauvasekoittimella ja mausta valkopippurilla, Kaada massa uunivuokaan ja hauduta uunissa 150 asteessa 3 h, sekoittaen tunnin välein. Tarjoile uuniperunoiden, maustekurkkujen, säilykepunajuurten ja smetanan kanssa.

Vaikka vorschmackin tekoon menee aikaa, on se muuten aika vaivatonta. Pitää vain olla paikalla sekoittamassa tunnin välein. Alkuperäisessä reseptissä oli veden määrä 1/2 litraa mutta vuosien aikana on osoittautunut, että se on liikaa. Vorschmack ei ole keittoa. Koostumus ei tosin saa olla liian kuivaakaan. Sen pitää olla juuri sen verran kiinteää, että massasta saa kahden lusikan välissä muotoiltua palloja, jotka juuri ja juuri pysyvät kasassa, kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Jos massa tuntuu liian kuivalta, voi vettä aina lisätä. Liian veden haihduttaminen onkin sitten vähän vaikeampi juttu.

Valkosipulia on vorschmackissa paljon! 12 kynttä. Uskomatonta kyllä se ei tunnu maussa liian voimakkaasti. Valkosipulia tuskin huomaa, vaikka tietenkin sekin vaikutta ruoan yleismakuun, joka ei varmaan olisi sama ilman juuri tätä määrää. Emme voi tietää, haisemmeko nyt kilometrin päähän, koska olemme molemmat syöneet samaa ruokaa. Olen tosin istunut yhteensä viisi tuntia palavereissä tänään eri ihmisten kanssa ja mietin kyllä, haisenko kuin rankkitynnyri. Vaikka itse rakastan valkosipulia, en minäkään rakasta päivän vanhalta valkosipululta haisevia ihmisiä! Kukaan ei tosin huomauttanut mitään. Olisin kyllä voinut mielelläni poistunut palaverista muita häiritsevän hajun takia!

Söimme vorschamckia eilen ja loput tänään (eli haisen sitten vielä huomennakin valkosipulilta - jos tosiaan haisen). Samppa juuri manaili, kun veteli viimeiset suupalat, että nyt se on todella loppu. Kuten tippaleipiä, voi tätäkin ruokaa - ja etenkin tätä ruokaa - tehdä muulloinkin kuin vappuna. Tosin mitään pikaruokaa tämä ei ole, joten sen puolesta juhlapyhät vapaapäivineen sopivat parhaiten tämän ruokalajin valmistamiseen.