Nokkoskeitto


Vaikka viime lauantai oli keittopäivä, oli soppaa tarjolla taas maanantaina - perinteen mukaan. Punajuurikeiton teon jälkeen tutkailin Hugh Fearnley-Whittingstallin The River Cottage Cookbook - opusta vähän tarkemmin ja löysin paljonkin mielenkiintoista luettavaa. Ehdottomasti mielenkiintoisinta antia oli luku, joka käsitteli villinä kasvavien kasvien käyttöä ruoissa. Kaikkia englantilaisia lajikkeita ei meillä kasva mutta nokkosta kyllä piisaa! Omalla palstallamme sitä kasvaa riesaksi asti mansikkamaassa, unikkoreunuksen seassa ja punaherkukkapuskan alla. Tuntuu, että nokkosta putkahtelee mitä odottamattomimmista paikoista ja siihen polttaa itsensä useamman kerran kesässä vaikka kuinka varoisi. Miten upea idea siis oli, että tätä hyödyttömältä tuntuvaa kasvia voisikin käyttää nimenomaan hyödyksi.

Palstalla piisaa nokkosia

Nokkosia voi vielä poimia keittoa varten tähän aikaan keväästä. Kun nokkoset sitten kukkivat, muuttuvat lehdet ja varret koviksi ja sadonkorjuuaika on ohi. Hugh tosin totesi kirjassaan, että syksymmällä kannattaa nokkospuskia tarkkailla uusien versojen varalta. Hän puhuu kylläkin Englannin ilmastossa kasvasta nokkosesta, joten en tiedä alkaako Suomen sääoloissa uutta versoa enää syksyllä pukata. En ole koskaan tarkkaillut nokkosia sen kummemmin! Nyt varmaan täytyy tehdä niin.

Poimin siis eilen töiden jälkeen palstalta puoli muovikassillista nokkosia. Puutarhahanskat kädessä homma sujui hyvin. Mukaan palstalta otettiin myös ruohosipulia ja suolaheinää.



Ruohosipulia

Suolaheinää

Nokkoskeiton tekeminen voi vaikuttaa hieman suuritöiseltä mutta vaiva palkitaan hyvällä maulla ja tiedolla siitä, että on käyttänyt hyödyksi jotain raaka-ainetta, jota on vapaasti saatavilla luonnosta. Nokkossoppa on myös eksoottista tarjottavaa ja se sopisikin siksi mainiosti tarjottavaksi illalliskutsuilla alkukeittona.

Resepti on tässä, alkuperäistä hieman muunnellen:

1/2 muovikassillista tuoreita nokkosia
nokare voita
oliiviöljyä
1 suuri sipuli pilkottuna
1 suuri porkkana pilkottuna
2 sellerinvartta pilkottuna
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 litra kanalientä
tuoretta, raastettua muskottipähkinää
200g crème fraîchea
suolaa
vastajauhettua mustapippuria

koristeluun:
paljon turetta ruohosipulia
crème fraîchea

Irrota lehdet nokkosenvarsista (tähän menee aikaa ja se vaatii kärsivällisyyttä). Huuhtele lehdet hyvin ja kuivaa (itselläni on kätevä salaattilinko). Sulata voi padassa ja lisää oliiviöljy. Kuullota sipulia, porkkanaa, selleriä ja valkosipulia voi-oliiviöljyseoksessa keskilämmöllä n. 10 min. Lisää kanaliemi ja nokkosenlehdet. Anna kiehua ja hauduta n. 10 min. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Soseuta keitto tehosekoittimessa ja kaada takaisin pataan ja lisää crème fraîche. Lämmitä keittoa mutta älä anna kiehua. Tarkista maku. Annostele keitto lautasille ja koristelle runsaalla ruohosipulilla ja ruokalusikallisella crème fraîchea.


Nokkoskeitto
Nokkoskeiton maku on mieto ja muistuttaa pinaattikeitton makua. Ensin ajattelin, että se onkin ihan kuin pinaattikeittoa. Vaan ei se ollutkaan. Pidemmän maistelun jälkeen totesin, että nokkoskeitossa on hienostuneempi ja tuoreempi maku. Juurekset antavat kokonaisuudelle mukavasti tukea ja muskottipähkinä pientä potkua. Crème fraîchea ei ole liikaa ja sen lisääminen keiton pinnalle antaa keitolle pehmeyttä. Ruohosipuli taas tuo kirpeyttä ja raikkautta. Kun tutkailin suomalaisia nokkoskeittoreseptejä, perustuivat ne nokkosen, voin, jauhon ja maidon liittoon. En ole sellaista reseptiä kokeillut ja pitäisi varmasti tehdä niin, ennen kuin julistaa tämän maanantaina valmistetun sopan ylivoimaiseksi. Silti houkutus tehdä niin on suuri. Jo pelkästään raaka-aineiden perusteella on tämä soppa moniuloitteisempaa. Mutta vannomatta paras. Ehkä syksyllä kokeillaan suomiversiota. Siis jos niitä syksyisiä nokkosenversoja löytyy Suomesta.

Alupräisessä reseptissä keittoon lisätään 3 rkl keitettyä riisiä ennen soseuttamista, jotta keittoon tulee hieman sakeutta. Vaihtoehtoisesti - ja mielenkiintoista kyllä - voi soseutusvaiheessa keittoon lisätä 3 riisikakkua! Sitä haluaisin todellakin kokeilla, mutta koska riisi on nyt huushollissamme (ns.) karppauksen takia pannassa, jää kokeilu tuonnemmaksi.

Nokkoskeiton kanssa tarjottiin sitä ihanaa Vaasan kiviarina oliivileipää oliiviöljyn kera ja ruccola-suolaheinä salaattia fetan ja miniluumutomaattien kera.


Ruccola-suolaheinäsalaatti fetan ja miniluumutomaattien kera

Olen saanut suolaheinää palstanaapuriltani ja se on menestynyt myös omalla palstallamme oikein hyvin. Joskus joku pieni ötökkä tykkää sitä nakertaa, ennen kun itse pääsen käyttämään lehtiä mutta aivan tuoreet lehdet ovat aina koskemattomia ja niitä voi mainiosti käyttää. Suolaheinän maku on kirpeä, eikä sitä tarvitse lisätä salaattiin paljoakaan.

Kommentit

Suositut tekstit