Sadonkorjuujuhlat
Syksy on edennyt jo niin pitkälle, että vietimme jälleen sadonkorjuujuhlaa viljelypalstallamme. Aloitimme viime vuonna tämän perinteen, aavistamatta että juhlasta tosiaan on tulossa hyvää vauhtia perinne. Viime vuonna meitä oli huomattavasti pienempi porukka, viisi aikuista ja yksi lapsi, kun tänä vuonna juhliin osallistui peräti kahdeksan aikuista, kolme lasta ja kaksi koiraa!
Aamulla, kun kävin vähän siistimässä rikkaruohojen valloittamaa palstaamme ja hakemassa metsästä vähän pihlajanmarjoja, onnittelin itseäni siitä, että olimme valinneet niin hyvän päivän juhlien pitämiseksi. Ilma oli hieman kirpeä mutta kaunis ja aurinkoinen. Kaksi tuntia myöhemmin tekstailin vieraille pyytäen heitä varustautumaan ainakin kumisaappailla. Arabianrannassa ukkosti ja täällä satoi jopa rakeita! Hetki sen jälkeen aurinko paistoi jälleen. Oli mahdotonta ennustaa, mihin suuntaan sää kehittyisi: toisaalla tosiaan paistoi aurinko ja toisaalla oli taivas mustana.
Vieraat saapuivat klo 16.00. Silloin oli sää mitä mainioin ja lähdimme kohti palstaa kiertotietä rannan kautta. Pidän kovati siitä, että saan näyttää vieraillemme kaunista aluettamme. Nähtävää piisaa yhden kävelyn aikana: kaunis ranta, Koskenranta- ravintola ja läheisen sillan lemmenlukot, upea koski ja reitti sieltä Annalan palstoille. Monet nyt mukana olleista eivät olleet koskaan kävelleet Vanhankaupungin alueella ja hämmästys on yleensä suuri, kun hiljattain rakennetu Arabianranna alueen keskeltä löytyy niin paljon luonnonkaunista kävelymaastoa. Niin nytkin.
Ja tästä ei tietenkään ole yhtään kuvamateriaalia, koska tohkeissani halusin näyttää ja kertoa ihmisille kaikenlaista ja unohdin kuvata!
Vanhankaupungin Myllyn kohdilla pidimme tauon. Pillimehua ja sämpylöitä lapsille, olutta aikuisille. Suloinen Alma-koirakin otti lepoa reippaan kävelylenkin päätteeksi. Omaa Viivi- mammaamme emme ottaneet tälle retkelle mukaan. Ensinnäkin Viivi olisi harannut vastaan koko matkan ja olisi varmaan palstalle päästyään kaivautunut punaviivmarjapuskan sisään viileään mutaiseen maahan. Mutainen corgi ei ollut jotain, mitä olisin halunnut tuoda kotiin juhlien päätteeksi. Toiseksi Viivi alkaa jo lähes yhdeksän vuotiaana tosiaan olla sen verran mamma, ettei oikein jaksa nuoria, tohkeisia koiria ja Alma on vaasta vuoden vanha ja hyvin tohkeinen. Viivi jäi siis kotiin vartioimaan taloa (nukkumalla sängyn alla).
Lapset olivat aivan tohkeissaan perunannostosta palstalla. Olli oli jo kerran sitä tehnyt viime vuonna, joten hän oli vanha konkari. Marielle ja Matsille kokemus oli ihan uusi ja varmastikin hyvin avartava. Vaikka parhaani mukaan yritin heille kertoa, mitä perunannosto on, en usko että mielikuvat olivat kovin selkeät ja ajatuksen pyörivät lähinnä perunoiden keittämisen - ja ehkä heittämisen - ympärillä. Eihän sitä opi kuin tekemällä! Riemu oli valtava, kuin ensimmäinen peruna pilkahti mullasta maata talikolla käännettäessä. Sen jälkeen ei lapsityövoimaa pysäyttänyt mikään ja kun kaikilla oli oma työkalu, jäi aikuisten hommaksi vain katsoa, että ahkerat lapset eivät vahingossa katkoneen toistensa varpaita lapiolla tai huitaiseet toisiaan kuokalla päähän.
En ollut täysin julmuri, vaan tein lapsille - ja Sampalle - suklaamuffineita. Nämä eivät olleet sitä "really rich" lajiketta, joita tein taannoin montrealilaisille. Kokeilin uutta reseptiä, joka oli munaton, koska meillä ei ollut kakunteon jälkeen munia kuin yksi (enkä jaksanut enää lähteä kauppaan). Muffinien tekeminen oli helppoa ja jopa kuorrute onnistui kivasti. Lapset tuskin malttoivat odottaa, että pääsisivät niihin käsiksi. Mutta... Kun taianomainen hetki koitti, ei suosio ollutkaan kovin suuri. "En jaksa", "syön myöhemmin" ja jopa "ei ole hyvää", olivat kommentit. Ilmeiseti kuorrute sentään oli onnistunut, koska se nuoltiin kyllä ensin pois ja mietittiin sitten, voisiko esimerkiksi isä syödä varsinaisen muffinin! No, täytyy myöntää, että muffinit olivat vähän kuivia, kun niitä maistoin. Puuh, täydellisen, kuohkean ja mehevän muffinin metsästys siis jatkuu.
Varauksettoman suosion sai lasten keskuudessa kuitenkin vaahtokarkit ja ihan tavalliset popcornit, vaikka suklaapoppareitakin oli tarjolla.
Sadonkorjuujuhlien perinne on hieno... hän sanoo kahden juhlan kokemuksella. Kehitettävää on vielä. Ehkä näiden juhlien kanssa käy vähän kuin glögijuhlien. Ensimmäisenä vuonna oli varmaan alle kymmenen vierasta, vähän glögiä ja pähkinöitä. Viime vuonna vieraita oli yli viisikymmentä ja ruokia oli väkätty viikon. Ehkä joskus vietämme sadonkorjuujuhlaa juhlateltassa Annalan kentällä ja tarjoilijat kantavat meille rustiikkisia sadonkorjuuteemalla valmistettuja ruokalajeja...! Tuskin sentään. Jos saisi edes yhden puutarhapöydän, joka pysyisi pystyssä ja olisi hieman suurempi kuin nyt naapurilta lainaamamme. Tammi toimikoon sateensuojanamme vastaisuudessakin.
Aamulla, kun kävin vähän siistimässä rikkaruohojen valloittamaa palstaamme ja hakemassa metsästä vähän pihlajanmarjoja, onnittelin itseäni siitä, että olimme valinneet niin hyvän päivän juhlien pitämiseksi. Ilma oli hieman kirpeä mutta kaunis ja aurinkoinen. Kaksi tuntia myöhemmin tekstailin vieraille pyytäen heitä varustautumaan ainakin kumisaappailla. Arabianrannassa ukkosti ja täällä satoi jopa rakeita! Hetki sen jälkeen aurinko paistoi jälleen. Oli mahdotonta ennustaa, mihin suuntaan sää kehittyisi: toisaalla tosiaan paistoi aurinko ja toisaalla oli taivas mustana.
Vieraat saapuivat klo 16.00. Silloin oli sää mitä mainioin ja lähdimme kohti palstaa kiertotietä rannan kautta. Pidän kovati siitä, että saan näyttää vieraillemme kaunista aluettamme. Nähtävää piisaa yhden kävelyn aikana: kaunis ranta, Koskenranta- ravintola ja läheisen sillan lemmenlukot, upea koski ja reitti sieltä Annalan palstoille. Monet nyt mukana olleista eivät olleet koskaan kävelleet Vanhankaupungin alueella ja hämmästys on yleensä suuri, kun hiljattain rakennetu Arabianranna alueen keskeltä löytyy niin paljon luonnonkaunista kävelymaastoa. Niin nytkin.
Ja tästä ei tietenkään ole yhtään kuvamateriaalia, koska tohkeissani halusin näyttää ja kertoa ihmisille kaikenlaista ja unohdin kuvata!
 |
| Alma |
Vanhankaupungin Myllyn kohdilla pidimme tauon. Pillimehua ja sämpylöitä lapsille, olutta aikuisille. Suloinen Alma-koirakin otti lepoa reippaan kävelylenkin päätteeksi. Omaa Viivi- mammaamme emme ottaneet tälle retkelle mukaan. Ensinnäkin Viivi olisi harannut vastaan koko matkan ja olisi varmaan palstalle päästyään kaivautunut punaviivmarjapuskan sisään viileään mutaiseen maahan. Mutainen corgi ei ollut jotain, mitä olisin halunnut tuoda kotiin juhlien päätteeksi. Toiseksi Viivi alkaa jo lähes yhdeksän vuotiaana tosiaan olla sen verran mamma, ettei oikein jaksa nuoria, tohkeisia koiria ja Alma on vaasta vuoden vanha ja hyvin tohkeinen. Viivi jäi siis kotiin vartioimaan taloa (nukkumalla sängyn alla).
 |
| Lapsityövoimaa. |
Lapset olivat aivan tohkeissaan perunannostosta palstalla. Olli oli jo kerran sitä tehnyt viime vuonna, joten hän oli vanha konkari. Marielle ja Matsille kokemus oli ihan uusi ja varmastikin hyvin avartava. Vaikka parhaani mukaan yritin heille kertoa, mitä perunannosto on, en usko että mielikuvat olivat kovin selkeät ja ajatuksen pyörivät lähinnä perunoiden keittämisen - ja ehkä heittämisen - ympärillä. Eihän sitä opi kuin tekemällä! Riemu oli valtava, kuin ensimmäinen peruna pilkahti mullasta maata talikolla käännettäessä. Sen jälkeen ei lapsityövoimaa pysäyttänyt mikään ja kun kaikilla oli oma työkalu, jäi aikuisten hommaksi vain katsoa, että ahkerat lapset eivät vahingossa katkoneen toistensa varpaita lapiolla tai huitaiseet toisiaan kuokalla päähän.
 |
| Perunasatoa. |
Marien kanssa poimimme vielä pensaspapuja.
Samppa oli mennyt palstalle etukäteen ja virittänyt sinne pienen pallogrillin. Siinä paistoimme nakkeja hot dogeja varten ja ruoka maistui ahkeran perunannoston jälkeen. Aikuisilla alkoi myös olla aika kylmä ja lämmin ruoka hieman jelppasi tilannetta. Avasin pari pulloa viiniäkin palanpainikkeeksi mutta ainakin valkoviinipullo jo näytti niin kylmältä, ettei kukaan juuri silloin innostunut ajatuksesta. Aika harvinaista, että meidän kemuissa ei avattu viinipullo aiheuta sen suurempaa kiinnostusta.
Tästäkään tapahtumasta ei ole kuvamateriaalia, koska itse availin noin parikymmentä hodarisämpylää sarjatyönä ja asettelin niitä kertakäyttölautasille lautasliinojen kera ja annoin eteenpäin grillaajille. Muistin sentään kaiken tohinan keskellä syödä itsekin pari hodaria - ihan vain sitä tulevaakin hetkeä ajateleen, jolloin avattu viinipullo alkaisi taas vaikuttaa houkuttelevalta.
Jossain vaiheessa kun olimme lopettelemassa ateriointia, satuin vilkaisemaan taivaalle ja näin, että se oli sinisenmusta! Ehdin nippa nappa ehdottaa, että voisi olla aika pakata kamat kasaan ja paeta uhkaavaa taivasta, kun kaatosade jo alkoikin. Vettä tuli kuin ämpäristä, eikä siinä muu auttanut kuin hätäisesti kerätä tavarat kokoon ja seistä palstan reunalla olevan valtavan tammen alla suojassa, kunnes sade hieman laantui. Onneksi kuuro ei kauaa kestänyt jä pääsimme kävelemään takaisin toini Muona kadulle kastumatta lisää.
Viime vuoden tapaan, tulimme meille jälkiruoalle. Tarjolla oli pihlajanmarja-omenakakkua, jossa oli mustaviinimarjaglasyyri ja pihlajanmarja koristelu. Aika vaikuttava väriyhdistelmä, vaikka itse sanonkin. Tämä ei toisin ollut lasten - eikä Sampan - kakkua. Vaikka kakkuun oli lykätty aika tavalla sokeria, puski pihlajanmarjan maku läpi voimakkaana ja se maku on hapan! Toisaalta maku keräsi kehuja niiltä, jotka kakua maistoivat. Pihlajanmarjan maku on syksyn maku ja se maku on hapan, joten se pitää vain kestää (sanoo julma leipuri).
 |
| Sadonkorjuukakku. |
En ollut täysin julmuri, vaan tein lapsille - ja Sampalle - suklaamuffineita. Nämä eivät olleet sitä "really rich" lajiketta, joita tein taannoin montrealilaisille. Kokeilin uutta reseptiä, joka oli munaton, koska meillä ei ollut kakunteon jälkeen munia kuin yksi (enkä jaksanut enää lähteä kauppaan). Muffinien tekeminen oli helppoa ja jopa kuorrute onnistui kivasti. Lapset tuskin malttoivat odottaa, että pääsisivät niihin käsiksi. Mutta... Kun taianomainen hetki koitti, ei suosio ollutkaan kovin suuri. "En jaksa", "syön myöhemmin" ja jopa "ei ole hyvää", olivat kommentit. Ilmeiseti kuorrute sentään oli onnistunut, koska se nuoltiin kyllä ensin pois ja mietittiin sitten, voisiko esimerkiksi isä syödä varsinaisen muffinin! No, täytyy myöntää, että muffinit olivat vähän kuivia, kun niitä maistoin. Puuh, täydellisen, kuohkean ja mehevän muffinin metsästys siis jatkuu.
 |
| Kovasti olivat sieviä muffineita. |
 |
| Herkkutorni. |
Sadonkorjuujuhlien perinne on hieno... hän sanoo kahden juhlan kokemuksella. Kehitettävää on vielä. Ehkä näiden juhlien kanssa käy vähän kuin glögijuhlien. Ensimmäisenä vuonna oli varmaan alle kymmenen vierasta, vähän glögiä ja pähkinöitä. Viime vuonna vieraita oli yli viisikymmentä ja ruokia oli väkätty viikon. Ehkä joskus vietämme sadonkorjuujuhlaa juhlateltassa Annalan kentällä ja tarjoilijat kantavat meille rustiikkisia sadonkorjuuteemalla valmistettuja ruokalajeja...! Tuskin sentään. Jos saisi edes yhden puutarhapöydän, joka pysyisi pystyssä ja olisi hieman suurempi kuin nyt naapurilta lainaamamme. Tammi toimikoon sateensuojanamme vastaisuudessakin.
Kommentit
Lähetä kommentti