Sitruunapasta

Home alone! Aaah, bliss :). Samppa lähti puutöihin (siksikö sitä nyt kutsutaan...) Lammassaareen ja itse jäin makaamaan sohvalle kuin raato, Viivi piukasti vierelläni. Eilinen vierailu kaverin luona ja sen jälkeiset jatkot meillä veivät veronsa. Mutta ihanaa! En muista koska olen viimeksi löhönyt sohvalla yksi ja kaahannut kanavia edestakaisin :D.

Sitruunapasta on ruoka, jota teen usein kun ruokailen yksin. Siihen on syynsä: tämä ei sisällä lihaa - eikä paljon muutakaan. Vannoutunut lihansyöjä ei näkisi mitään syytä valmistaa tätä, ei edes siksi, että maku on taivaallinen. Valmistus on hyvin helppoa, ja ainakin meiltä löytyy ainekset useinmiten jo valmiina kaapista. Tämän satsin voi tehdä kahdelle mutta koska ole "houna", uppoaa koko annos vaivatta ihan vain minuun.




Ja näin se menee:
spagettia ("sopiva" määrä)
1/2 sitruunan raastettu kuori ja mehu
5 rkl voita
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
rouhittua merisuolaa
mustapippuria myllystä

Ensin kannattaa keittää spagetti ohjeen mukaan, valuttaa hyvin, lisätä siihen hieman oliiviöljyä ja laittaa kattilaaan kannen alle odottamaan kastiketta. Kastikkeen kanssa pitää olla nopea. Voi sulatetaan paistinpannulla mutta ei ruskisteta. Hienonnettu valkosipuli lisätään ja sitä sekoitellaan voissa mutta jälleen ei ruskisteta. Seuraavaksi lisätään raastettu sitruunan kuori. Ja nyt pitää olla nopea: sitruunamehu lisätään lopuksi hyvin vispilällä sekoittaen mutta pannu kannatta jo ottaa pois liedeltä. Muuten voi käydä niin että koko seos juoksettuu ja vaikka se ei makuun ehkä niinkään vaikutta, on juoksettunut seos jokseenkin vastenmielisen näköistä. Sitten vaan vielä nopeasti pasta lautaselle, kastike sekaan ja rutkasti rouhittua mustapippuria ja merisuolaa päälle. Voilà, valmista! Annos olisi toki kauniimpi, jos sen koristelee yrteillä ja paahdettuja pinjansiemeniäkin voi lisätä. Oikeasti pasta on kuitenkin parhaimmillaan ihan vain tällaisenaan. Lisukkeeksi ostin Vaasan kiviarina oliivisämpylän, joka on oikeastaan pieni leipä ja maailman paras sellainen. Kuori on rapea ja sisus sitkoista. Ainoa ongelma ko. leivän kanssa on se, että ainakin Arabianrannan S-marketista sitä on lähes mahdotonta saada. Pitää osua paikalle oikeaan aikaan, joka ei vaan tunnu olevan koskaan. Nyt ihme kyllä lykästi ja sain napattua viimeisen sämpylän. Sekään ei lisukkeeksi kaipaa kuin hieman oliiviöljyä. Kyllä, olen selkeiden makuja ystävä.

Pari huomiota pastan esivalmisteluista. Sitruunan pitää tietenkin pestä huolella, ennen kuin kuori raastetaan. Itse harjaan sen kasvisharjalla ja kuivaan hyvin. Valkosipuli kannattaa oikeasti pilkkoa hienoksi hyvällä, terävällä veitsella. Vaikka valkosipulinpuristin onkin mitä vaivattomin kapine, irtoaa puristetusta kynnestä aina nestettä ja maku saattaa jäädä kitkeräksi. OK, tämä on taas hifistelyä ja puristettukin valkosipuli kelpaa mainiosti.

Viinivalinta oli vähän vaikea. Olisin toki voinut kysyä Alkosta mutta yritin päätellä itse. Sitruunan maku on niin voimakas ja kirpeä, että mietin pitäisikö viinissä olla makeutta. Ostan todella harvoin mitään muuta kuin hyvin kuivaa valkoviiniä mutta St. Ursulan Rheinessenin Ornament- ekoviini on puolimakea viini, joka on kuitenkin aika raikas. Kittasimme sitä aikoinaan pullotolkulla bileissä mutta nyt se on vähän jäänyt. Se sattui silmään Alkossa, joten valitsin sen. Hyvä valinta. Makuaakkoset- kirja (Fiona Beckett ,WSOY 2001) suositteli mm. rieslingiä tai kuivia italialaisia valkoviinejä. Kuivia? No, kokeillaan seuraavan kerran.

Ja vielä: valkosipulia voi laittaa vähemmänkin. Kaksi kynttä on aika paljon ja haisen varmaan huomenna kilometrin päähän :D. Toisaalta, ei ole väliä, mitä nyt kumppani saa hieman kärsiä. Ja jos valmistaa pastan kahdelle ei hajua kumpikaan syöjä seuraavana päivänä huomaa.