Kurpitsamarmeladi
Vielä yksi kurpitsaresepti ja sitten lupaan lopettaa. Kaikki kurpitsa onkin jo käytetty tältä erää, joten ensi vuonna sitten taas uudestaan.
Sain tämän marmeladireseprin ystävältäni, joka muisteli sen :). Hänen nyt jo valitettavasti edesmennyt äitinsä teki kurpitsamarmeladia, mutta mitään kirjoitettua reseptiä ei ole säilynyt. sain sähköpstilla reseptin näin:
Kurpitsa kuorittiin ja pilkottiin ensin kuutioiksi (paloiksi), sellaisiksi ei ihan pieniksi, muttei kovin suuriksikaan. Palat laitettiin lasipurkkiin (tai useampaan sellaiseen, ei purkkia täyteen) ja niiden päälle kaadettiin sokeria, määrästä ei aavistustakaan. Purkkien annettiin seistä (huoneenlämmössä?) joitain päiviä niin, että kurpitsoista irtosi nestettä reilusti, mielikuvissani kurpitsapalat jäivät pohjalle ja niiden päällä oli sama tai tuplamäärä kirkasta nestettä. Neste oletettavasti kaadettiin pois (?) ja kurpitsapalat ja (paljon) hienoa sokeria laitettiin kattilaan. Mukana taisi olla ihan pieniä paloja/ kiehkuroita sitruunan kuorta, ehkä myös sitruunamehua. Kurpitsa-sokeriseosta keitettiin marmeladiksi niin kauan, että siitä tuli ruskehtavan tummankeltaista ja kirkasta. Kurpitsapalat suurimmaksi osaksi hajoavat keittämisen aikana, mutta ei marmeladista sileää tule. Marmeladista kuorittiin keittämisen aikana vaahtoa pois. Keittoaika oli varmaan tunteja, ja sen verran miedolla lämmöllä, että marmeladi juuri poreilee, ei kiehu kovaa. Värin pitää selvästi muuttua. Parhaimmillaan marmeladi oli sellaisena kirkkaana ja tosiaan ruskehtavan punertavana.
Vaikka olen selkeiden makujan - ja asioidenkin - ystävä, innostun erityisesti jos saa väkertää jotain oikein hankalaa ja aikaavievää juttua. Tämä on juuri sellainen. Ryhdyin siis toimeen - mutta jälleen kerran ei mennyt ihan kuin Stömsössä...
Kaikki sokeri ei edes liuennut nesteeseen tai imeytynyt kurpitsapaloihin, joten sitä oli ehkä liikaa. Mietin muutenkin, miksi nesteen pitää irrota kurpitsanpaloista. On toki sellaisia marmelaadireseptejä, joissa vaan keitetään kurpitsaa ja vielä lisätään vettä. Mutta näin rakenteesta tulee varmaankin tiiviimpää. Kurpitsa tuoksui tässä vaiheessa aivan mielettömän ihanalta, kuin joltain eksoottiselta hedelmältä, ehkä lähinnä mangolta. Se ainakin lupasi hyvää.
Sain tämän marmeladireseprin ystävältäni, joka muisteli sen :). Hänen nyt jo valitettavasti edesmennyt äitinsä teki kurpitsamarmeladia, mutta mitään kirjoitettua reseptiä ei ole säilynyt. sain sähköpstilla reseptin näin:
Kurpitsa kuorittiin ja pilkottiin ensin kuutioiksi (paloiksi), sellaisiksi ei ihan pieniksi, muttei kovin suuriksikaan. Palat laitettiin lasipurkkiin (tai useampaan sellaiseen, ei purkkia täyteen) ja niiden päälle kaadettiin sokeria, määrästä ei aavistustakaan. Purkkien annettiin seistä (huoneenlämmössä?) joitain päiviä niin, että kurpitsoista irtosi nestettä reilusti, mielikuvissani kurpitsapalat jäivät pohjalle ja niiden päällä oli sama tai tuplamäärä kirkasta nestettä. Neste oletettavasti kaadettiin pois (?) ja kurpitsapalat ja (paljon) hienoa sokeria laitettiin kattilaan. Mukana taisi olla ihan pieniä paloja/ kiehkuroita sitruunan kuorta, ehkä myös sitruunamehua. Kurpitsa-sokeriseosta keitettiin marmeladiksi niin kauan, että siitä tuli ruskehtavan tummankeltaista ja kirkasta. Kurpitsapalat suurimmaksi osaksi hajoavat keittämisen aikana, mutta ei marmeladista sileää tule. Marmeladista kuorittiin keittämisen aikana vaahtoa pois. Keittoaika oli varmaan tunteja, ja sen verran miedolla lämmöllä, että marmeladi juuri poreilee, ei kiehu kovaa. Värin pitää selvästi muuttua. Parhaimmillaan marmeladi oli sellaisena kirkkaana ja tosiaan ruskehtavan punertavana.
Vaikka olen selkeiden makujan - ja asioidenkin - ystävä, innostun erityisesti jos saa väkertää jotain oikein hankalaa ja aikaavievää juttua. Tämä on juuri sellainen. Ryhdyin siis toimeen - mutta jälleen kerran ei mennyt ihan kuin Stömsössä...
Kuorin ja pilkoin kilon verran kurpitsaa ja laitoin suureen lasipurkkiin. Päälle kaadoin 300g sokeria. Kyllä, nestettä rupesi irtoamaan melko pian. Annoin kurpitsan seistä kaksi päivää työpöydällä ja lisäsin vielä seuraavana päivänä 100g sokeria. Ja Ingrid, siinä käykin niin, että nestettä on lasipurkin pohjalla ja kurpitsapalat kelluvat päällä :).
Näin:
Seuraavaksi laitoin kurpitsapalat kattilaan, lisäsin taas 300g sokeria, 1/2 sitruunan mehua ja pari kiehkuraa sitruunankuorta. Tähän mennessä kaikki oli hyvin. Sitten alkoi ongelmat. Seoksessa ei vaan ollut tarpeeksi nestettä. Keitin seosta todella alhaisella lämpötilalla, ykkösellä, ja silti marmelaadi meinasi palaa pohjaan. Seos oli myös sen verran tiukkaa, että mitään vaahtoa ei sen pinnalle muodostunut, joten ei ainakaan tarvinnut kuoria sitä vaahtoa. Jossain vaiheessa tajusin, että on pakko lisätä vettä ja lisäsinkin sitä aina välillä keittämisen aikana, yhteensä varmaan 5 dl. Lopulta, kahden tunnin keittämisen jälkeen, luovutin ja purkitin marmelaadin. Ei siitä kyllä mitään kirkasta tullut mutta kauniin väristä kuitenkin. Ja jos noita sokerimääriä tutkii tarkemmin, voi kuvitella kuinka makeaa tästä tuli! Tämä voisi kyllä maistua tuoreen croissantin kanssa (ah, nam, pitää kokeilla ensi viikonloppuna) ja toimii varmaan hyvin tuorejuustokakussa. Suunnittelinki jo jouluksi kurpitsakakun, jossa voisi käyttää neilikkaa, kanelia ja inkivääriä mausteena...
Kommentit
Lähetä kommentti