Laskiainen/Shrovetide

Sydän jäällä/A heart on the ice

Ruokavuotemme uudempiin perinteisiin kuuluu laskiaisrieha. Aloitimme tämän perinteen oikeastaan vasta viime vuonna ja siitä onkin jo tarinaa tässä blogissa.  Paikalla oli sama porukka kuin viime vuonna plus joitain uusiakin kasvoja. Yhteensä meitä oli nyt seitsemän aikuista ja viisi lasta, täysi tusina siis.

Aloitimme päivän hyvissä ajoin jo kolmelta, jolloin suuntasimme kohti lähellä olevaa luistinrataa. Viime vuonna olimme pulkkamäessä ja sekin oli oikein hauskaa, mutta aikuiset eivät niinkään osallistuneet siihen hommaan - itseäni lukuun ottamatta. Nyt kaikki - paitsi Samppa - luistelivat. Alku oli kyllä ainakin omalla kohdallani taas vähän hataraa. En oikeasti muista, koska olisin viimeksi luistellut. Mutta hetken päästä homma sujui jo. Kai se luistelu tosiaankin on hieman kuin pyörällä ajo: sitä ei unohda koskaan. Taaksepäin sirklausta en tosin enää oikein osaa, en oikealle enkä vasemmalle. Meinasin sotkeutua omiin jalkoihini, kun sitä yritin, joten jätin suosiolla homman sikseen.

Lapset kyllä nauttivat ja osasivatkin kaikki luistella aika hyvin. Varsinkin Marie 5v. hakkasi kaikki mennen tulle luistelukisassa, niin lapset kuin aikuiset.

Eväinä meillä oli kaakaota, joka teki kauppansa tosi hyvin. Juoma lämmitti ihanasti, varsinkin aikuisten versio, jota jokainen sai itse terästää tilkalla vodkaa (jota tässä taloudessa piiaa glögareiden jäljiltä...).

Jaksoimme luistella varmaankin tunnin verran. Loppuhuipennuksena oli lasten Kukkulan Kuningas- leikki, joka varmisti sen, että joka iikka oli aivan kuorrutettu lumella päästä häntään, ennen paluuta sisätiloihin.

Sisään päästyämme ja saatuamme kuorittua lämpimät (ja lapsilta märät) ulkoiluvaatteet pois, istahdimme hetkeksi olohuoneeseen juomien ja suolaisten piiraiden äärelle. Tein kaksia eri piirakoita: sulhaspiiraita, joita tein viime vuonnakin ja jotka saivat todella hyvän vastaanoton ja supikkaita, joita nyt kokeilin ensimmäistä kertaa. Tuntui taas maistuva erittäin hyvin. Lapsia taisi kyllä kiinnostaa enemmän kakkuteline, joka oli täytetty popcornilla ja suuri lasipurkki täynnä vaahtokarkkeja.

Samppa teki jälleen kuuluisaa hernekeittoaan, jota oli jo haikailtu vieraiden taholta pitkään. Keitolle ei ole varsinaista reseptiä, se tehdään käsituntumalla. Mitään maailmaa mullistavaa siinä ei ole, ei mitään salaista kikkaa, mutta aina se on todella hyvää ja saa mielettömästi kehuja. Siinä on vain ne perusasiat: kuivattuja herneistä, joita on liotettu yön yli, sipulia, tällä kertaa ylikypsä palvikinkun pala, suolaa, meiramia, lihalientä... Kai se on tekijästä kiinni, että saa siihen sen oikean maun. Nyt oli porukkaa niin paljon, että keittoa tehtiin aika iso satsi: kolme kattilallista. Melkein kaikki meni! Lisukkeina oli (minulle) uutta Pekan leivän Ilves- leipää (en tajunnut ottaa siitä kuvaa...tyhmää, mutta leipä on siis ilveksen naaman mallinen ruisleipä, TODELLA hauska!) Mustapekka- ja Pikkusisko- juustojen kera ja sopan kera oli perinteisesti sinappia. Pöytämme ehdoton pääosan esittäjä varsinaisen keiton lisäksi on punssi. Emme koskaan muuten sitä juo tai tarjoile, vain hernekeiton kanssa laskiaisena. Luin juuri punssin ja hernekeiton liitosta juttua ja sain tietää, että punssi voidaan tarjoilla hyvin jäähdytettynä - kuten me nyt sen nautimme - tai lämmitettynä! Hmm, pitääkö sitä sitten kokeilla ensi vuonna? Mielenkiintoiselta ainakin kuulostaa.

Seuraava ohjelmanumero vaatii aikamoista turnauskestävyyttä sekä kokilta että pöydässä istuvilta vierailta. Paistan nimittäin hernekeiton syönnin jälkeen aika määrän lettuja. Ihan siinä paikan päällä, avokeittiössämme. Ja sehän tarkoittaa kuumuutta ja käryä. Itse kyllä pidän siitä hommassa ja jostain kumman syystä se ei tunnu kovin työläältä - varsinkin kun on hyvin viilennettyä valkoviiniä lasissa käden ulottuvilla paiston aikana. Ei kukaan vieraistakaan valittanut. En nyt katsonut kellosta kuinka kauan tämä operaatio kesti, mutta pöydässä käytiin iloista keskustelua, lapset kirmasivat ympäri kämppää eikä kukaan ainakaan valittanut kärystä, vaikka se tuntuu kyllä vieläkin keittiössä. Sitä paitsi; lettukäryhän tuoksuu hyvältä!

, 

En laskenut kuinka monta lettua paistoin. Tuntui, että varmaan sata mutta luultavasti ehkä 60 kpl. Letutkin menivät kaikki, aika lailla saman tien. Niiden kanssa tarjottiin mansikka ja boysenmarjahilloa, sokeria ja kermavaahtoa. Viimeiset kaksi lettua hävisivät yhden pienen namirotan suuhun vielä, kun olimme jo siirtyneet alakertaan. Aivan loistavaa. En kestä, jos ruokaa jää kauheasti yli. Tämä oli siis täydellisesti hoidettu.

Ilta oli mitä riemukkain mutta kuten usein käy, tuli lopuksi itku pitkästä ilosta. Siihen liittyi pieni poika, pöydällä ollut puolityhjä punaviinilasi ja heitetty tyyny. Vahingot olivat vähäiset: rikkinäinen Ikeasta ostettu lasi. Ja ainahan sitä sattuu pieniä kivitöissä, kuten isäni tapasi sanoa. Sen jälkeen meno vähän rauhoittui ja vieraat lähtivätkin suht aikaisin lasten kanssa kotiin. Ajat ovat muuttuneet: ennen vasta pääsimme vauhtiin siihen aikaan, jolloin nyt lopetellaan juhlia :).

Juomat juotu, ruoat syöty. Hyvien juhlien merkki! Food and drink all gone. A sign of a good party!

One of the newer traditions of our food year is Shrovetide (how can these holidays sound so overly religious in English?!). We started this tradition really just last year, and there is a story about that already in this blog.  The same people were gathered together again plus a few new faces. There were seven adults and five children, a full dozen in all.

We started the day in good time, already at three, when we made our way to a nearby skating rink. Last year we went sledding and that was fun too, but the grownups didn't really participate in the sledding - except for me. Now everyone - except Samppa - skated. It was a bit rough going to begin with. I can't really remember the last time I've actually been skating. But after a while I got the hang of things again. I guess skating must really be like riding a bike: you never forget. Circling backwards was however something I was unable to do anymore, neither to the left nor the right. I got all tangled up in my own feet when I tried it, so I decided to give that one a rest.

The kids really enjoyed themselves and they could a skate pretty well. Especially Marie 5 years beat everyone in skating races, the kids and adults alike.

With us we had a picnic of hot chocolate which went down very well. It warmed you up nicely, especially the adult's version which was spiked with a drop of vodka (which we have in abundance after the glögi party...). 

We skated for about an hour. The grand finale was the kid's game of King of the Hill, which assured that every kid was covered in snow from head to toe before we went inside.

When we got inside and having taken off all our warm (and wet, in the case of the children) outdoor clothes off, we sat down in the living room to drinks and salty pies. Everything was tasty. I think the kids were more interested in the cake stand full of popcorn and the big glass jar full of marshmallows though. 

Samppa made his famous pea soup again which the guests had been hankering after for some time now. There is no recipe for this soup; it's just done by hand-feel. There is nothing earth shattering in the way it's made, no secret thing, but it's always very good and is always praised by all. The soup just has the basic ingredients: dried peas soaked overnight, smoked pork, onions, salt, marjoram, broth... I guess getting the right taste just depends on the cook. Now there were so many of us that quite a big amount of soup was made: three potfulls. Almost everything was eaten! With the soup we had new (new to me) Pekan leipä Lynx bread (I didn't take a picture of it...stupid, but the rye bread was mad in the shape of a lynx's face, REALLY cool!), Mustapekka and Pikkusisko cheese and with the soup the classic drop of mustard. The absolute leading role at the table, after the soup, is the punch. We never drink  or serve punch otherwise, only with pea soup at Shrovetide. I was just reading up on the alliance of pea soup and punch and learned that punch can be served chilled - as we did now - or also warmed up! Hmmm, should we try that next year? At least it sounds very interesting.

The next number on the program calls for staying power from both the cook and the guests sitting at the table. I namely fry quite a lot of pancakes after the pea soup. Right there, in out open kitchen. And that means heat and smoke. I personally like doing the frying and for some reason it doesn’t feel like a lot of work - especially as I have a nice chilled glass of white wine ready at hand on the counter during frying. None of the guests complained though. I didn't time how long the frying took but there was lively conversation at the table, the kids were happily running around and no one complained about the smoke. Besides; pancakes smell lovely!

I didn't count how many pancakes I made. It felt like a hundred but was more likely to have been about 60. All the pancakes were also eaten, almost all at once. I served strawberry and boysenberry jam, whipped cream and sugar with the pancakes. The last two pancakes disappeared after we had already gone downstairs again, when one little pancake lover snapped them up. Just great! I can't stand leftover food at parties. This was well done.

It was a joyous evening but as often is the case, it ended in tears - or almost. It involved a little boy, a half full glass of red wine which had been left on the table and a flying pillow. The damage was minimal: a broken Ikea glass. And things like this do happen when you’re having fun. After the episode the party quieted down considerably though and the quests left quite early with the children. Times have changed: before we were just getting into the swing of things at about the time that parties end nowadays.